*

harritkiiskinen

Vain maahanmuuttoa koskeva kansallismielisyys kertoo, että kyse on rasismista

Perussuomalaiset sanovat olevansa kansallismielinen puolue. Kun puolueen toimia ja kannanottoja tarkemmin katsoo, koskee kansallismielisyys ainoastaan maahanmuutto- ja turvapaikanhakija- kysymystä. Tässä asiassa aletaan olla jo kiihkokansallisia ja joidenkin puolueen jäsenten yhteydet joihinkin fasistisiin ja rasistisiin järjestöihin on selvästi osoitettu. Puolueen puheenjohtajalle tämä on sopinut. Pidän erittäin törkeänä niitä puheita "elintasosurfareista", joilla viitataan välimeren yli pyrkiviin pakolaisiin.

 

Perussuomalaiset sanoo siis olevansa kansallismielinen puolue, mutta tämä ilmenee kuitenkin ainoastaan juuri maahanmuuttajiin ja turvapaikanhakijoihin kohdistuvana erottelevana vihamielisyytenä. Sitähän se on.

 

Perussuomalaiset eivät ole kansallismielisiä talousasioissa, sillä he rikkumatta SSS-hallituksessa Kokoomuksen kaverina kannattavat sitä globaali-kapitalismia, jota voi tänä päivänä nimittää kapitalismin imperialistiseksi vaiheeksi. Tätä vaihetta kuvaa parhaiten se, että maailmantaloutta hallitsevat, runtelevat ja eriarvoistavat suuret finanssikolossit, monopolisoituneet monikansalliset yhtiöt ja ne kansainväliset, Washingtonista johdetut talousorganisaatiot (kuten IMF ja WTO), joiden tarkoitus on johtaa maailmanlaajuista yksityistämis- ja omaisuudensiirto- projektia. Kaikkea tätä tyäläisväestön ja vähäosaisten asialla oleva "työväenpuolue" Perussuomalaiset kannattaa.

 

Persut kannattavat myös niitä viimeisiä ”vapaakauppa”- sopimuksia, joilla on tarkoitus viimeistellä, turvata ja suojella suuryhtiöiden ja kansainvälisten finanssikapitalistien voitontekomahdollisuudet ikuisesti ja ajaa demokraattinen päätöksenteko ja ammattiyhdistysliikkeen vaikutusvalta lopullisesta alas. Kaikkia näitä sopimuksia, kuten TTIP, on valmisteltu salassa, jota salailua ovat Persut myös mm. EU-parlamentissa olleet kannattamassa.

 

Tämä paljastaa sen, että Perussuomalaisten kansallismielisyys ei käsitä muuta, kuin kansallismielisen suhtautumisen niihin ihmisiin, jotka Suomeen, turvapaikanhakijoina ja maahanmuuttajina hakeutuvat. Ihmisiin, joita Persut kutsuvat ”elintasosurfareiksi”. Elintasosurfareiksi, joiden lomamatkan ihanuudesta voi päästä selville vaikka katselemalla netistä löytyviä kuvia.

 

Tämä on sinänsä aika mielenkiintoinen seikka. Nythän on niin, että Perussuomalaisten puolueen ja Timo Soinin pettäessä kaikki työläisväestölle ja vähäosaisille antamansa lupaukset, yrittää kätkeä tämän ikävän tosiasian keskittymällä pitämään kovaa ääntä maailman kasvavasta pakolaisongelmasta ja Suomeen hakeutuvien turvapaikanhakijoiden määrästä.

 

Tämä kaikki osoittaa sen, että Perussuomalaisten rajoitettu kansallismielisyys on itse asiassa ainoastaan tänne muualta tuleviin kohdistuvaa rasistista erottelua ja ihmisten, kansojen, sekä kulttuurien luokittelua. Koska Persut toteuttavat turvapaikanhakijoihin ja muihin maahanmuuttajiin kohdistuvaa kansallismielistä hylkimistään ja toisaalta vähäosaisiin, vanhuksiin, sairaisiin, lapsiin ja työttömiin kohdistuvaa kansainväliselle nykykapitalismille ominaista, yksityistämis-, leikkaus- ja kurituspolitiikkaa, on tästä vedettävä johtopäätöksiä.

 

Perussuomalaiset toteuttavat kansallismielisyyttä politiikassaan ainoastaan maahanmuuttoon ja turvapaikanhakijoihin liittyen. Kansallismielisen erottelun ja vihamielisyyden kohdistuessa ainoastaan tähän kysymykseen, eikä maailman valtioita, työläisväestöä ja vähäosaisia runtelevaan monikansalliseen yhtiötyranniaan, on tuonkaltaisen kansallismielisyyden lähtökohtana silloin, Suomi - suomalaisille- ajatus ja siitä kumpuava rasismi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (25 kommenttia)

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

Onko kirjoittaja siis sitä mieltä, että maahanmuuttokysymykset eivät millään tavalla sivua kansallista taloudenpitoa?

Entä onko kirjoittajalta jäänyt täysin huomiotta esimerkiksi Perussuomalaisten nuorten voimallinen pyrkimys irrottaa Suomi eurosta? Eikö tämä ole nimenomaan talouspolitiikan puolelle ulottuva kysymys?

Kirjoittaja ei varmaankaan ole tietoinen siitä, miten Perussuomalainen-lehti on tehnyt tilaa pankkiiri Stefan Törnqvistin euroon valuuttana liittyviin ajatuksiin jo viime talvena?

Jos kolmen kimpassa äänet jakautuvat 2-1, niin demokratian mukaan enemmistö voittaa. Jos Kokoomus ja Keskusta hallituksessa esittävät Kreikan tukemista, niin siinä äänestyksessä kolmas osapuoli häviää, jos on eri mieltä. Näin se menee Elon laskuopin mukaan.

Perussuomalaisia arvosteltiin edellisellä kierroksella ankarasti, kun puolue pidättäytyi menemästä hallitukseen nimenomaan tukipaketttikysymyksen vuoksi. Se oli kannanotto, jolla oli korkea hinta: oppositiossa pysytteleminen.

Tuskin kukaan kiistää sitä hintaa, jonka puolue maksoi oman mielipiteensä ilmoittamisesta.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Sinnehän se jäi oppositioon kasvattamaan suosiota ja ehtii nyt osallistua köyhiltä ottamiseen.

Käyttäjän harritkiiskinen kuva
harri kiiskinen

taloudella puhun kapitalismin viimeisestä vaiheesta. Se määrittää yhteiskuntia ja luo suuret linja. Siihen liittyvät yhtiöitä suojelevat sopimukset, Washingtonin sotapolitiikkaa, jolla markkinoita avataan yms. Kaikkea tätä kannattaa työväenpuolue persut.

Nyt ollaan kannattamassa eroa eurosta, opportunistisesti, kun muut ovat ensin tehneet kovimman työn. huihai

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

Enpä usko tavallisten perussuomalaisten ajattelun liikkuvan apokalyptisissä näkymissä, tai kansanliikkeen nimeltään Perussuomalaiset nousseen näiden näkymien pohjalta. Ihmisille, jotka eivät aktiivisesti seuraa talouspolitiikkaa ja ole paneutuneet suuryhtiöihin toimijoina, tuo skene on sivussa omassa ajattelussa.

Talouspolitiikkaa syvällisesti seuraamattomalla perussuomalaisella uskoisin ajattelun lähtevän liikkeelle siitä, mitä omassa lähiympäristössä tapahtuu; sen muutokset ovat omin silmin havaittavissa ja niistä voidaan keskustella paikallisella bensa-asemalla ja näin varmentaa ovatko muut nähneet saman kuin minkä itse uskoo nähneensä. Ensikäden tiedon massa kasvaa.

Mutta toki Perussuomalaisten joukossa on myös niitä, jotka ehtivät ja kykenevät seuraamaan globaalia talouspolitiikkaa syvällisestikin. Elektronisesti verkottunut pelikenttä on muutamien harvojen "leikkikenttä" ja viis tavallisten ihmisten kohtaloista. Viis siitä, mitä tavalliselle eurooppalaiselle infrastruktuurille tapahtuu, onhan Cayman-saarilla, tai Marsissa, tilaa?

Ajattelu on niin naiivia, että naurattaisi, jos ei itkettäisi. Maapallo on edelleen pyöreä.

Henkilökohtaisesti en usko talouden kaikkivoipaisuuteen, koska uskon siihen, että kolmiyhteinen Jumala - Isä, Poika ja Pyhä Henki - voivat milloin tahansa puuttua tapahtumien kulkuun. Tätä uskoa vasten tunnustan myös jokaisen ihmisen ihmisarvon Jumalan luomana olentona, ja uskon, että osin tähän perustuu myös suomalaisten vilpitön halu auttaa kärsiviä. Se on tuo kultainen käsky "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."

Tästä päästäisiin aiheeseen lähimmäisenrakkaus, mutta en nyt mene siihen. Menen euroon:

Europan unioni maksaa maahanmuuton. Maahanmuutto sen kaikissa muodoissa nostaa buttokansantuotetta - hetkellisesti, samalla, kun infrastruktuuri, logistiikka ja monet muut tekijät rapautuvat - ja pitää asuntojen hinnat ylhäällä. Nämä ovat euro-maalle tärkeitä muuttujia - omalla rahalla toimivalle maalle ei niinkään tärkeitä.

Maahanmuuton kolme pitkää miinusta ovat elätettävien määrän kasvaminen, yhteiskuntarauhan vaarantuminen ja ihmisten työpanosten ohjautuminen kansantaloudellisesti väärin.

Euro-maan romahtaessa kansalaisten tulot laskevat ja omaisuusarvot romahtavat, mutta velat jäävät.

Omalla rahalla toimivan maan romahtaessa kansalaisten tulot laskevat, omaisuusarvot romahtavat ja velan reaaliarvo pienenee myös. Olettaen siis lainojen olevan omassa valuutassa.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Persujen ohjenuora ja väline on MV-lehti.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas

Sini se jaksaa huudella :-) Huomenta.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Huomenta vaan. Kyllä jaksan koska olen huolissani.
Mietipä valistuneena ja luonnosta sekä terveyudestä välittävänä ihmisenä Putkosen halpoja keinoja. Kuviteltua tyhmää ja epäterveellistä ruokaa suosivaa kansaa (sellaista ei ole enää ja siltä osin kun on se on sitten osaksi persujen syytä ja osaksi persumrntaliteetin elintarviketeollisuudessa) siis kuviteltus makkaralansaa koko ajan hokemalla yritti saada vieroksumaan jotain latteaa ja banaalia vihreiden muka porkkanansyömistä.
Kansanterveys on sille yksi hailee; kansan on PERSUJEN TAKIA pysyttävä huonoissa vitseissä ja ruoissa.
Kuinka sinä kehtaat!

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas Vastaus kommenttiin #7

Hienoa, Sini, että olet kiinnostunut alkutuotannosta ja sen parissa erityisesti kasvituotannosta. Kotimaiset tuottajat kiittävät, sillä onhan selvää, että ilman kotimaisia tuottajia suomalainen elintarviketeollisuus kuihtuisi pois, minkä jälkeen olisimme täysin monikansallisten yhtiöiden varassa.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #8

Persut ovat iso este kotimaisen elintarvikebisneksen ja kaiken kotimaisen bisneksen pärjäämiselle. Vallanhaluaan levittävät "Suomi on tyhmien maa"-ideologiaa kuten Putkonen eilen paraatipaikalta.
Persueliitti (paitsi Soini) kyllä huolehtii terveydestään ja taloudestaan (poliittinen ura) mutta kaikki suomalainen yritteliäisyys jonka siis pitäisi seurata aikaansa on niille ihan sama tai jopa että taistelevat sitä vastaan koska vihreät ovat paremmassa kontaktissa suomalaisen yritteliäisyyden kanssa ja Suomen luonnon arvostamisen kanssa.
Kuinka kehtaat.

Käyttäjän johannasirenkaplas kuva
Johanna Sirén-Kaplas Vastaus kommenttiin #9

Vaikuttaa, Sini, siltä, että tutustumisesi perussuomalaisiin on vielä kesken. En tiedä, millaisia yrityksiä sinulla on asian suhteen ollut, mutta oma käsitykseni Perussuomalaisista eroaa merkittävästi sinun näkemyksestäsi.

Mitä omaan henkilööni tulee, niin "minä se vasta kehtaan!" :-)

Hyvää päivänjatkoa Sinille, ulkona on kaunis päivä ja vihreiden arvojen kannattajana varmaankin osaat nauttia vielä kesän vihreydestä ympärilläsi. Itse ainakin lähden nyt nauttimaan siitä!

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren

Tuo kertoo aika selvästi mistä on kyse:
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/joka-seits...

Esimerkiksi PS:n kannattajista lähes puolet ovat sitä mieltä että mustien afrikkalaisten henkiset kyvyt heikommat kuin länsimaiden ihmisten.

Esa Niemi

Bodil, tiedä sitä mitä henkisillä kyvyillä tarkoitetaan ja Suomen Kuvalehden rasistinen käsitys ei edusta yleisempää ja tutkimuksissa käytettyä käsitystä. Moni PS:n kannattaja on siis lukenut ja omaksunut tietoa kun taas esim. vihreät ummistavat silmänsä kehitysavun traagisilta seurauksilta oman edun tavoittelun takia.

"Tutkimus: Köyhyys heikentää henkisiä kykyjä
...

Ryhmän suorittamien kokeiden perusteella taloudelliset huolet vaikuttavat välittömästi siihen, kuinka hyvin ihmiset suoriutuvat kognitiivisia kykyjä ja loogista päättelyä mittaavista testeistä.

Tulokset eivät tarkoita, että köyhät olisivat muita tyhmempiä. Kyse on siitä, että rahojen riittävyyden murehtiminen ja taloushuolien aiheuttama stressi kuluttavat ihmisen rajallista henkistä kapasiteettia, jolloin sitä on vähemmän käytettävissä muihin asioihin. Tutkijat kutsuvat tätä kapasiteettia "henkiseksi kaistanleveydeksi"

http://www.hs.fi/tiede/a1377826861166

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Viime sotien jälkeen vastustettiin karjalaisten maahantuloa. Ja he olivat suomalaisia. Vastustus kumpuaa siis jo itse ilmiöstä. Sen ei siis tarvitse olla rasismia.

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari

Olenko Harri mielestäs rasisti tai edes niihin verrattavaa?

Olen mielestäni kansallismielinen ja itsenäisyyttä kannattava..

Esimerkiks haluaisin että suomalaiset ostais kotimaista, niin kuluttajat lihatiskeillä kuin tuottajatkin jotka ajelis Valmeteilla.

Haluan myös että esimerkiks pohjavetemme ei mene ulkolaisten omistukseen.

Ja kun on todettu sotain ennen kuin jälkeenki, suomalaiset päättäjät on teheet hyviä päätöksiä siihen asti kunnes päätäntää on siirretty tai ulkoistettu sellaisille tahoille jotka ei ole kansallismielisiä maatamme kohtaan.

Omasta mielestäni en ole rasisti, en fasisti enkä mikään uusnatsikaan.
Vaan haluan puolustaa Suomea suomalaisille, kuten isämmekin, isoisämme ja heidän tuttunsa teki..

Sodassa Suomea puolustavatkin on rasisteja jos isänmaallinen ja kansallismieliset on mittarina.

Hyvää syksyn odotusta. :)

Käyttäjän harritkiiskinen kuva
harri kiiskinen

Jos sinä et Tapani kannata yhtiövaltaa ja esim. TTIP:tä, niin miksi kannatant Persuja?

Välimuotoja ei ole.

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari

Missä Perussuomalaiset tuota kannattaa?

Jos kaupan vapauttamista kannattaa, se ei tarkoita määräysvallan eikä omistusten antamista pois.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen Vastaus kommenttiin #15

Persuista en tiedä, mutta Halla-aho ainakin kannattaa TTIP-sopimusta.

http://magneettimedia.com/jussi-halla-aho-kannatta...

Eläkä sano, että se ei ole totta, koska magneettimedia.

Käyttäjän harritkiiskinen kuva
harri kiiskinen Vastaus kommenttiin #16

Perussuomalaiset kannattaa puolueena TTIP- sopimusta. Tämä on ollut selvä jo pitkään. Asettuivat aikoja sitten sen kannalle.

Käyttäjän harritkiiskinen kuva
harri kiiskinen Vastaus kommenttiin #15

Et muista aiempia keskustelujamme tästä tapani. Kun ja jos TTIP astuu voimaan, niin jonkin aika siitä ja varmasti ymmärrät.

ps. Milloinka "kaikkien kannalta hyvää tarkoittavia" sopimuksia on tarvinnut salassa ylipäätään sorvata?

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari Vastaus kommenttiin #20

Eli sä Harri vastustat kaupankäynnin vapautumista?

Mielestäni meidän menot on sitä luokkaa että on pakko saada joatain rahaa.
Kuntien SOTE menot on yli puolet rahoista..

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/312526-kr...

Käyttäjän TapaniPollari kuva
Tapani Pollari Vastaus kommenttiin #20

Harri.

Ei se minusta rasistia tee, jos haluan kaupankäynnin avatuvan.
:)

Esa Niemi

Harri:
"Pidän erittäin törkeänä niitä puheita "elintasosurfareista", joilla viitataan välimeren yli pyrkiviin pakolaisiin."

Minä pidän vastaavasti törkeänä käyttää hyväksi ihmisten hyväntahtoisuutta ja kansainvälistä hätämekanismia muuhun tarkoitukseen kuin pakolaisuuteen.

Suomeen tulevat turvapaikanhakijat ovat kieltäytyneet ottamasta tarjottua suojelua muissa maissa tai ensisijaisissa turvapaikoissa. Matkan motiivi on muu kuin suojelu.

Turvapaikanhakijat tulee palauttaa takaisin UNHCR:n pakolaisleireille, jonne he kuuluvat. Jos vastustat kapitalismia, niin miksi sitten väität ihmisiä pakolaiseksi, jotka eivät ole pakolaisia, vaan kulkevat maasta toiseen hakematta turvapaikkaa heidän varallisuutensa perusteella. Köyhät jäävät vaille resursseja kun resurssit menevät yksittäisten ei-pakolaiseksi todettavien turvapaikanhakijoiden taskuun.

Suojelun tarve eikä varallisuuden tulee olla Europpaan pääsyn periaate. Pidä tästä kiinni ettet syyllisty kaksoistandardeihin ja tue juuri kapitalismiin perustuvaa turvapaikkapolitiikkaa ohi suojelun tarpeen.

Jaakko Häkkinen

"Tämä kaikki osoittaa sen, että Perussuomalaisten rajoitettu kansallismielisyys on itse asiassa ainoastaan tänne muualta tuleviin kohdistuvaa rasistista erottelua ja ihmisten, kansojen, sekä kulttuurien luokittelua."
-- Täysin perätön tulkinta. Suosittelen tutustumaan rasismin määritelmään:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rasismi

Ei ole rasismia nähnytkään, jos vaatii valtiota huolehtimaan omista kansalaisistaan. Vai miten Harri oikeuttaa sen, että samaan aikaan kun eletään velaksi ja omilta leikataan, syydetään rahaa ulkomaiden kansalaisille? Eivät muutkaan valtiot syydä rahaa suomalaisille.

Käyttäjän harritkiiskinen kuva
harri kiiskinen

Jaakko,

se, kolmen ja puolen maapallon resurssit vaativa ylikuluttava elämäntapa, jota suomalainen peruskonservatiivi harrastaa, heikentää kertaantuessaan samanlaisilla valtioilla noiden ihmisten elin- ja toimeentulomahdollisuuksia. Kun tähän lisätään suuryhtiöiden valtaa lisäävän "vapaakaupan" ja Washingtonin imperialistisen levittäytymisen kannattaminen, niin lopputulos on kaikkien nähtävillä. Tämä halutaan kuitenkin koko ajan kiistää.

Se, että Suomi velkaantuu johtuu pääasiassa saman uusliberaalin kapitalismin eduksi toteutetusta, yhteiskunnan varallisuuden ja verotuksen yms. uudelleenjärjestelyistä.

Oireet ja niistä keskusteleminen kiinnostaa tässäkin, ei syyt. Syyt ei kiinnosta, koska pitäöisi tuolloin alkaa kysenalaistamaan omaa arvomaailmaansa ja ylenpalttisen mukavuudenhaluista elämäntapaansa.

Jaakko Häkkinen

Hmmm... Minä kommentoin kyllä tulkintaasi persujen rasismista. :)

Toimituksen poiminnat