*

harritkiiskinen

Kaikki blogit puheenaiheesta Vähäosaiset

Huonotuloisten kuolemat

Sonja Lumme totesi tuoreessa väitöskirjassaan, että sosioekonomiset erot terveyspalveluiden laadussa ja vaikuttavuudessa ovat kasvaneet. Huonotuloinen kuolee hyvätuloista useammin sellaisiin kuolemansyihin, jotka olisivat olleet vältettävissä oikea-aikaisella ja laadukkaalla hoidolla.

Onko taustalla erot hoitoon hakeutumisessa ja sitoutumisessa? Vai se, että hyvätuloisilla on parempi mahdollisuus hyödyntää omakustanteisesti erikoislääkärien palveluja? Vai onko elämäntavoilla kenties selitys havaittuun eriarvoisuuteen?

Venevero; köyhien kateutta!

Venevero!

Jolla on varaa hankkia suuri vene tai muu sen kaltainen "ylellisyystarvike", maksaa myös veroa tästä hankinnastaan.

Käsitykseni mukaan myös kesämökeistä maksetaan kiinteistövero.

Venevero olisi vuotuinen vero, joka maksetaan kerran vuodessa ajoneuvoveron tapaan. Veron piiriin tulevat veneet ovat vesikulkuneuvorekisteriin kuuluvat, runkopituudeltaan vähintään 5,5 metriä pitkät purje- tai moottoriveneet, kuten myös vesi­kulkuneuvot, joiden moottoriteho on vähintään 15 kilowattia eli 20,4 hevosvoimaa.

Olisiko tilausta uudelle puolueelle?

Olen kovasti pohtinut maassamme olevia puolueita ja niiden toimintaa. Toki myönnettävä on, etten ihan tarkkaan jokaisen perimmäistä tarkoitusta ymmärrä, tahi niiden ideologiaa.

Itse olen köyhästä perheestä, joten riistokapitalisti ei ole ihan oma juttuni. Toki, oli nuorena poikana käsitys, että "jos rikkaalla menee hyvin, niin tulee niitä muruja köyhillekin"..vanhempana käsittänyt ettei tuokaan pidä paikkaansa, vaan menee silviistee, ettei niin pientä kolikkoa, etteikö porvari sitä voisi omaan taskuunsa pistää.

Suomen kilpailukyky köyhien ja kipeiden varassa?

Viime päivinä olemme jälleen saaneet seurata jatko-osaa  jännitysnäytelmästä ”Hallituksen uudet ulostulot”.

Viimeisimpänä närää herätti sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksujen korotukset 30%:lla! Keihin tämä esitys eniten vaikuttaa? Juurikin köyhempiin ja enemmän sairastaviin lähimmäisiimme. Varakas voi aina mennä yksityislääkäriin ja työssä käyvät hoituvat työterveyshuollon puitteissa. Terveyskeskuspalveluja käyttävät eniten juuri eläkeläiset ja työttömät. Sosiaalipuolen maksujen korotukset kohdentuvat samoihin ryhmiin, mukaan lukien lapsiperheet.

Monikulttuurisuuden tuoma elähdyttävä esimerkki vähäosaisilta

"YK:n vaikuttavuuden piiriin haluan myös tuoda ne kehitysvammaiset, sairaat ja vanhukset lasten lisäksi, joita ei mainita YK:n lasten oikeuksien sopimuksessa. Tuotosta käytettäisiin hyödyntämällä näitä vaikutteita edistämään maailmanrauhaa"

Esimerkissä henkilö oli matkalla Ammaniin, Jordaniaan suurimman lehden Ammon Newsin haastetteluun. Läheiseni oli juuri tuolloin soittanut puhelun tietämättä kyseisen henkilön matkasta Jordaniaan.

Oikeistopopulismi syyllistämisen välineenä

Oikeistopopulistinen vähäosaisten syyllistäminen on yhteiskunnassa lisääntynyt. Fasismia tutkinut filosofian tohtori Jouko Jokisalo kuvaa Tiedonantajassa oikeistopopulismia näin:

Kaikki talkoisiin Suomen hyväksi

Hallitusohjelma kiristää monelta osin juuri vähätuloisten ja –osaisten asemaa. Leikkaukset kohdentuvat erityisesti lapsiin, lapsiperheisiin, opiskelijoihin ja eläkeläisiin. Sekä viimeisimpien tietojen mukaan myös naisvaltaisilla matalapalkka-aloilla  työskenteleviin.

SSS- hallitus kurittaa heikoimpia leikkauksin ja halveksii oikeudentajua päälle

Ensin Sipilän SSS- hallitus kurittaa miljardileikkauksin vähäosaisia ja sen jälkeen vielä pilkkaa ja halveksii näiden ihmisten oikeudentajua. Kun rikkaat selviävät näistäkin "talkoista", heihin ainoastaan väliaikaisluonteisesti kohdistuvilla veronkiristyksillä, määrittävät Sipilän hallituksen vähäosaisiin kohdistamat leikkaukset näiden ihmisten elämää pysyvästi.

Suomalainen ei ole avun arvoinen

Pääministeri Sipilä antaa oman tyhjän asuntonsa pakolaisten käyttöön. Uutinen huomioidaan jopa maailmalla ja se hivelee suomalaisen eliitin hipiää. Onhan se upeaa kun saa huomiota ihan rajojen ulkopuolelta.

Suomen Pankin ”johtaja”, Erkki Liikanen lupaa lahjoittaa Suomen Punaiselle Ristille kuukauden nettopalkkansa. Hän kehottaa muitakin tekemään näin.

SAK lahjoittaa 20 000 euroa jäseniensä rahoja pakolaistyöhön. Siis niitä rahoja jotka SAK:n jäsenet ovat jäsenmaksuina maksaneet siitä että SAK ajaisi heidän asioitaan.

Some- Persut ymmärrettävistä syistä vaienneet.

Some- Persut ovat hiljenneet ja taisto on tauonnut. Poikkeuksen tekevät tässäkin ne, jotka ovat valinneet elämäntehtäväkseen mustan väittämisen valkoiseksi. Perussuomalaiset saavuttivat jonkinlaisen Viipurinsa ja Karjalakin varmasti kohta takaisin vallattu. Taisto on kuitenkin tauonnut ihan muista syistä ja tämä onkin ymmärrettävää kun, kuinkas siinä laulussa sanotaankaan: ”kävi niin, kuin kävi ja hiilloksemme hiljaa hiipuu vaan”.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä